Pilvipalveluita laidasta laitaan - Kesätyöntekijästä vanhemmaksi konsultiksi
Matti Mikkonen työskentelee Enfolla Kuopiossa vanhempana konsulttina (Senior Cloud Consultant) pilvipalveluissa. Vanhemman konsultin tehtävät vaihtelevat laidasta laitaan, työ sisältää sekä teknistä toteutusta, konsultointia, että arkkitehtuurisuunnittelua.
Matin työpäivät starttaavat usein sähköpostien ja Teams-kanavien tapahtumien lukemisella aamukahvin parissa. Päivät etenevät asiakaspalavereissa monipuolisilla pilviaiheilla, koordinoimalla pilvipalveluita asiakkaille sekä suunnittelemalla erilaisia pilvitoteutuksia esimerkiksi tietoturvallisuuden ja palveluiden modernisoinnin parissa. Matista parasta hänen työssään on luovuuden käyttö ja itseohjautuvuus, jolloin työpäivät ovat omannäköisiä. Hän toteaa, että työtehtävissä pääsee IT-alan kehityksen etulinjaan uunituoreiden teknologioiden pariin.
Ura alkoi kesätöistä
Matti kertoo aloittaneensa Enfolla kesätyöntekijänä vuonna 2014. Hän inspiroitui hakemaan kesätyöpaikkaa, tietotekniikan insinöörin opintojen aikana Enfon esiteltyä työmahdollisuuksia erään infotilaisuuden yhteydessä. Ensimmäiset vuodet vierähtivät Service Deskissä järjestelmäasiantuntijana ensin kesätöiden parissa ja kesän jälkeen opintojen ohessa osa-aikaisena, samalla tehden opinnäytetyötä Enfolle. Valmistuttuaan vuonna 2015 hän jatkoi järjestelmäasiantuntijan tehtävissä kokoaikaisena työntekijänä.
Matin tavoitteena oli työskennellä palvelinasiantuntijana ja niihin tehtäviin hän pääsikin pari vuoden työnteon jälkeen. Kipinä uusiin haasteisiin kuitenkin kasvoi ja uratavoitteiden pallottelun myötä pilviarkkitehdin tehtävät osoittautuivat luontevaksi jatkumoksi. Matti on täyttänyt jälleen yhden tavoitteensa! Urapolun etenemiseen on auttanut merkittävästi aito kiinnostus IT-alaa kohtaan ja itselle selkeät tavoitteet uran suhteen. "Kun työtehtävistä pitää, vaivannäkö tavoitteiden eteen tuntuu jopa hauskalta ja urapolku on paljon kivettömämpi.” Matti sanoo.
Vahva perustason osaaminen auttaa eteenpäin
Teknisten taitojen lisäksi Enfolla Matille on tarttunut mukaan paljon asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja, joita molempia tarvitaan alalla päivittäin. Useiden eri liiketoimintayksiköiden ja IT-palvelutasolla työskentelyn myötä kokonaisuuksien hallinnasta on tullut hänelle vahvuus. Matin mukaan työkokemus useista yksiköistä on helpottanut IT-palvelutoimituksien kokonaiskuvan ymmärtämistä.
Matti kokee, että Enfo on tukenut hänen uratavoitteitaan niin kuunnellen, ohjaten hakeutumaan haastavampiin rooleihin mahdollisuuksien avautuessa kuin kannustanut opiskelussakin. IT-ala muuttuu jatkuvasti ja uutta oppii päivittäin. “Kollegani Enfolla ovat alansa ammattitaitoisimpia ja apua löytyy aina kun tarvetta on, “kertoo Matti. Urakehitysmahdollisuudet ovat monipuoliset, sillä toiveita kuunnellaan ja ihmisille pyritään löytämään juuri omia mielenkiintoja ja vahvuuksia täydentävät työtehtävät.
Alalle hakeutuessa mielenkiinto ja innostus on usein jopa tärkeämpää kuin vahva kokemus.
Matin vinkki IT-alaa harkitseville: ”IT-ala ja pilvipalvelut on ala, missä on aina työntekijöille tarvetta. Mikäli ei kaihda jatkuvaa uuden oppimista vaan ennemminkin nauttii siitä, kannattaa ilman muuta hakeutua alalle. Alalle hakeutuessa mielenkiinto ja innostus on usein jopa tärkeämpää kuin vahva kokemus. Töitä tehdessä sitten oppii varmasti lisää ja virheitä ei kannata pelätä.”